Home Sweet Home <3

Ihanaa olla kotona! Lento meni tosi mukavasti neljä leffaa katsellen: The Notebook ( joka itkettää aina ), Harry Potter 7, joku suomalainen Krista Kososen leffa ja Hobitti, joka kyllä jäi kesken kun aika loppui kesken. Olin niin täpinöissäni ettei uni maistunut, mutta onneksi oli hyvää viihdettä tarjolla :) kentällä olikin haikea paikka, kun piti hyvästellä ihana vaihtoporukka. Kyyneleet oli kaikilla herkässä, mutta kesän reunion on jo kaikilla mielessä :) Vaasaan siis Heinäkuun toka viikonloppu ja jälleennäkemisen riemu on suuri!

Ensimmäinen viikonloppu Suomessa sujui mukavasti paljubileiden merkeissä. Lauantaina meidän ja Eetun perhe kokoonnuttiin kärppälässä hyvän ruoan, kisailujen ja paljun merkeissä. Ilta sujui hyvin ja oli ihanaa nähdä kaikki rakkaat kerralla <3 sunnuntaina menimme kavereiden kanssa uudestaan paljuilemaan ja nauttimaan ihanasta Suomen kesästä :) kasvojen rusketus kyllä vähän kärsi paljuilusta ja nyt täällä on melkoinen dalmatialainen.

Parasta kotiintulossa oli rakkaiden näkemisen lisäksi oma koti <3 oma sänky ja peitto, oma keittiö ja omat tavarat! Oli ihanaa laittaa tuoreet kukat pöydälle ja sisustaa uutta parveketta ( niitä on jopa 2!!) tänään vuorossa on ekat löylyt uudessa saunassa. Ennen vaihtoa ehdin nukkua vain 2 yötä uudessa Vammalan kodissa, joten kaikki on ihan uutta täällä :) jouduin yöllä herättämään Eetun, kun en tiennyt missä meillä säilytetään vessapaperia :D nyt siis tutustunut uuteen kotiin ja yritän löytää kaikille ostoksille paikkoja.

Ihana reissu takana ja taskut täynnä hyviä muistoja. Kiitos kaikille blogia seuranneille ja kommentoineille :) itse lopetan bloggauksen ainakin tällä erää tähän.

Mukavaa kesää kaikille! :)

-Nelli


Singapore & Bali

HOLA!
 
 
 
 
 
Nyt on viimeiseltä reissulta kotiuduttu ja seuraavana onkin edessä perjantaina lento SUOMEEN! Huomenna on edessä viimeinen päivä tätä vaihtoa ja fiilikset ovat ristiriitaiset. Ihanaa tulla kotiin, mutta haikeaa lähteä. Huomenna on suunnitelmissa ottaa viimeiset auringot koulun poolilla, viimeiset shoppailut FutureParkissa ja viimeistä kertaa syömään kahteen lempiravintolaan. (Toisessa syödään pääruoka ja toisessa jälkiruoka ;) ) Perjantai aamuna klo 5.00 tulee bussi hakemaan ja porukkamme suuntaa Bangkokin kentälle ja siitä kotiin.
 
Nyt kuitenkin kuvia ja selityksiä ihanasta Singaporesta ja surffausparatiisi Balilta. Meillä oli tyttöjen kanssa vaihdon aikana haave käydä Balilla.Saimme myös matkaseuraa Mikosta, joka oli myöskin Balinhaaveilija. Löysimme vielä niin sopivan lennon, joka poikkesi Singaporen kautta Indonesiaan, joten saimme kaksi kohdetta yhdellä reissulla :) Kätevää! Lähdimme perjantaina aikaisin aamulla Bangkokista lentäen Singaporeen ja vietimme yhden päivän ja yhden yön Singaporessa.
 
 
Heti laskeuduttuamme Singaporeen huomasimme suuren eron Thaimaaseen. Kaikkialla oli kyltit englanniksi ja virkailijat puhuivat englantia. Taximatkalla hotellille saimme ihastella kauniita korkeita rakennuksia ja hyvin hoidettuja yleisiä viheralueita. Singaporessa oli todella kaunista! Meillä oli 1 päivä aikaa ja Singaporessa vaikka mitä tekemistä, joten jouduimme miettimään, mitkä ovat meille ne pakolliset jutut. Ensimmäisenä hotellilla siistiytymisen jälkeen suuntasimmekin Sentosan saarelle. Saari on tunnettu Singaporen ainoana hiekkarantana, jonne hiekka on tuotu vaatimattomasti suoraan Hawailta. Päätimme suorittaa matkan saarelle ilmojen halki viipottavalla gondolilla, josta oli upeat maisemat.
 
 
Saarella sijaitsi jos jonkin moista huvitusta, mutta me päädyimme katselemaan auringonlaskua Singaporen ainoalla hiekkarannalla. Paikka oli todella kaunis: valkoista hiekkaa, palmuja ja taustalla kohoavat pilvenpiirtäjät.
 
 
 
 
 
 
 
 
Saaren jälkeen matkasimme gondolilla takaisin keskustaan ja saimme ihastella Singaporea illan välkkeessä. Kävimme ihanassa ruokapaikassa, joka kylläkin oli koko kolmen kuukauden kallein ravintola, mutta ruoka oli todella hyvää ja maisemat huikeat. Illallisen jälkeen olimme kaikki jo aika puhki, mutta halusimme nähdä vielä Singaporen "maamerkin" eli Marina Bay Sandsin, joka on tunnettu myös Bond elokuvasta. Rakennuksesta löytyi hulppea laivan muotoinen hotelli katolla ja alakerrassa oli isoin ja kallein ostoskeskus, jossa olen ikinä käynyt. Ostoskeskuksen sisällä oli "järviä" ja jokia, joissa meni pitkähäntäveneitä.  Pelkästään alimmastakerroksesta selviäminen maanpinnalle kesti meiltä ainakin tunnin. Emmekä siis shoppaileet mitään sinä aikana. Tarjolla olisi nimittäin ollut...
 
 
 
 
Maanpinnalle päästyämme ihastelimme rakennusta vielä ulkopuolelta ja öistä Singaporea. Olisin halunnut vielä käydä ajelulla Singaporen korkeimmassa maailmanpyörässä, josta olisi näkynyt Malesiaan saakka, mutta tulin lipunmyyntiin 15 min liian myöhään. Maisemat olivat silti maanpinnaltakin aika mukavat :) Singaporessa oli TODELLA yksinkertainen metroliikenne ja sillä kuljimme joka paikkaan. Ainoa ihmetyksen aihe oli kaikki ne säännöt, joita maassa piti noudattaa: Ei purukumia, ei roskia maahan, ei tupakanpolttoa, ei saa kävellä punaisia valoja päin, ei saa syödä/juoda metrossa, pitää puhua hiljaa metrossa, yms yms. Kaupunki jätti silti todella positiivisen mielikuvan ja kaikki ihastuimme maahan.
 
 
 
 
 
 
 
 
Väsyneinä ja Singaporeen rakastuneina menimme nukkumaan ja aamulla edessä olikin lento Balille. Lento meni pitkälti nukkuessa kaikilla ja vastassa meillä olikin pitkät lentokenttätoimitukset Balilla. Maahan vaadittiin viisumi ja erilaisia lippuja ja lappuja piti täytellä. Singaporen lentokentän (joka voittaa melkein joka vuosi maailman parhaan lentokentän tittelin) jälkeen oli aika karua tulla Denpasarin kentälle. Kaikki sai kuitenkin luvan tulla maahan ja suunnaksi otimme meidän hotellin lähellä Kuta beachiä.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Sää Balilla on sikäli erikoinen, että aurinko paistaa aamulla klo 8-14 ja sen jälkeen taivaalle alkaa muodostumaan pilviä ja illalla kosteus purkaantuu sateena. Näin kävi siis joka päivä ja auringonottoaika jäi lyhyelle, ellei ollut aamuvirkku. Bali oli todellinen surffaajien paratiisi ja meidänkin kaverit kokeilivat surffausta. Aallot olivat tosi isoja ja ne ehkä vähän haittasivat jopa uimista. Meillä oli ollut hieman eri käsitys Balista, mutta hauskat päivät me siellä vietettiin. Shoppailu oli aikamoista taistelua myyjien kanssa ja Thaimaaseen verrattuna aivan hirveää. Minusta on reissun aikana kuoriutunut  aika hyvä tinkiä, niin Balilla meidän päälle sitten syljettiin ja huudeltiin, kun yritimme saada ryöstöhinnat kohtuullisiksi. Yhden päivn vietimme rannalla, toisen hotellin altaalla (jotkut selviten edellisillasta) ja kolmas päivä oli varattu kaikkien unelmille :)
 
 
Fannyn unelma on pitkään ollut, että hän joskus pääsisi uimaan delfiinien kanssa. Koko vaihdon ajan yritimme löytää paikkaa, jossa Fanny pääsisi toteuttamaan unelmansa. Balin matkan varatessa hän lähetti sähköpostia paikalliseen yritykseen, joka järjesti delfiiniuintia, mutta vaikutti siltä, että kaikki ajat oli varattu kahdeksi viikoksi eteenpäin. Fanny oli kuitenkin sitkeä ja tiedusteli monelta matkanjärjestäjältä mahdollisuuksia ja viimein löytyi yksi paikka, jonne hän ehtisi mennä meidän reissun aikana. Matkaa kohteeseen oli yli 2,5h ja se laski mun ja Emmin innostusta, mutta Fanny ja Mikkoi päättivät kokeilla uintia delfiinien kanssa. Elämys oli kuulemma mahtava ja delfiinit aivan ihania. Taas yksi unelma toteutettu :)
 
 
 
 
Me Emmin kanssa vielä parantelimme rusketusta altaalla ja illalla kävimme hyvin syömässä. Illalla oli vuorossa lisää hemottelua, kun varasimme ajan Spahan ja otimme Fannyn kanssa lisäräpsyt ja manikyyrin. Aivan täydellinen Balireissun lopetus ja tänään tulimme hyvillä mielin kotiin.
 
 
Perjantaina ollaankin jo kotona!!! :))
Pian nähdään.
 
-Nelli
 
 

 

 
 
 
 
 
 

Shopholic

Waddii kha! :)
 
Hellurei, Täällä on tämä viikko opiskeltu ahkerasti lopputenttien parissa. Todellisuudessa moni lopputentti korvattiin ryhmätyöllä, mutta niitä sitten olemmekin väkertäneet yömyöhään. Todistukset saimme käteen jo torstaina, kun oli meidän certification ceremony. Juhla oli yllättävän muodollinen ja sitä voisi verrata jopa Suomen yo-juhlaan. Juhlasta teki erityisen tärkeän se seikka, että paikalle tuli koulun presidentti jakamaan todistukset. Presidentti on täällä todella arvostettu henkilö ja opettajat ja Thaikku-opiskelijat odottivat presidenttiä jännittyneinä, mutta innoissaan. Presidentin saapuessa huoneeseen, koko iso sali hiljeni kuin veitsen iskusta ja ihmiset pomppasivat ylös tuoleista. Presidenttiä tervehdittiin tekemällä wai ja kumartamalla syvään. Suomalaisena oli ihmeellistä seurata näin kunnioittavaa käyttätymistä koulun presidenttiä kohtaan. Tilaisuus oli juhlallinen lopetus meidän vaihdolle. Seremonian aikana kuuntelimme puheita Aasian ja Euroopan lähentymisestä ja tirautimme pari kyyneltä muistellessamme reissun parhaita hetkiä. Todistukset haettiin lavalta yksitellen presidentille kauniisti niiaten. Tilaisuus oli oikein mukava ja hieno reissu sai arvoisensa päätöksen.
 
 
 
President of Rangsit University
 
 
Fanny muikeena todistusta vastaanottamassa
 
 
Onneksi reissu nyt ei aivan vielä kuitenkaan ole ohi. Huomenna on edessä viimeinen koulupäivä ja sitten olemmekin muutaman päivän vapaalla. (Loikoilua koulun uima-altaalla) Torstaina meillä on vielä epämuodollisemmat läksiäiset tutoreiden kanssa koulun "kattohuoneistossa" ja perjantaiaamuna lähdemme reissun loppuhuipennukselle. SINGAPORE JA BALI TÄÄLTÄ TULLAAN!! :)) Monen päivän lentolippujen taistelemisen jälkeen saimme liput varattua ja matka on nyt varma. Olen niin innoissani varsinkin tuosta Singaporen osuudesta. Siellä ehdimme tosin olla vain yhden yön, kun reissu jatkuu jo Balille, mutta eiköhän tärkeimmät ehdi nähdä siinäkin ajassa. Balilla tarkoituksena on grillata itseämme viimeiset päivät ja ottaa rennosti. Fannylla olisi mielessään vielä yksi haave toteutettavana, mutta katsotaan löytyykö Balilta resursseja sen toteuttamiseen. ;)
 
Lentolippujen varaus on välillä hyvin stressaavaa.
 
 
Kovan opiskelun lomassa tytöt lähtivät vielä maanantaina kiertämään Bangkokin ostosparatiiseja ja nyt muutama sana Fannyn shoppailuista. Kaksi ja puoli kuukautta sitten, kun tulimme Thaimaaseen neiti Österberg vannoi, ettei shoppaile tällä reissulla mitään ylimääräistä.
 
 
 
Ja tässä me ollemme 2,5kk jälkeen. Fanny ui vaatekasoissa. Tämän nähtyäni passitin Fannyn matkalaukkuostoksille ja ehdottomaan shoppailukieltoon. :D Näin siis täällä.
 
 
 
 
 
 
"Hups, mites tässä näin pääsi käymään?"
 
Meillä kaikilla alkaa laukut jo pullistella tästä kaikesta shoppailusta, mutta yritämme saada Fannyn kotiin täältä tavaravuorensa kanssa keinolla tai toisella. Nyt jään vuoroin fiilistelemään kotiintuloa, Balia ja Singaporea ja yritän pysyä nahoissani, koska olen niin innoissani ;))) Pian nähdään murut!
 
FEELING SO HAPPY RIGHT NOW!!!! :)
 
PUS MOI
 
-Nelli
 
 
 

 
 
 

Koh Samui ja IceBar

Moikkelis moi!
 
Voisko joku teistä mun puolesta vähän pommittaa noita Emmiä ja Fannya tän blogin pitämisestä? :D Niille ei kovin suurta papukaijamerkkiä voi tästä antaa. :D
 
Koh Samuilta on nyt selvitty kotiin ja ainakin kirjoittajalla on nyt pieni matkustusäklö päällä. Taas mentiin sellainen reipas Pohjoisen matka vanissa (Siis vertaan matkaa Suomessa esim. Tampereen korkeudelta Lappiin) ja voin kertoa että peppu on vähän puutunut tästä kaikesta istumisesta. Osan matkasta menimme kuitenkin mukavalla lautalla, joten autossa ei tarvinnut istua koko matkaa. Meidän vaihto on ollut melkoista reissuilua ja tosi kiva, että on saanut nähdä paljon huikeita paikkoja. Emmillä ja Fannylla vielä intoa riittää, mutta itse muka kovana matkailijana olen jo aika puhki :D
 
 
Matkaan lähdettiin torstaina illalla ja onneksemme saimme hoidettua koulun vanin kyyditsemään
meitä. Tunnelma oli hilpeä ja matkaan lähdimme kymmenen hengen porukalla. Yö oli tarkoitus
viettää vanissa ja perjantaina ottaa aamun ensimmäinen lautta Samuille. Kaikki menikin aikataulullisesti ihan nappiin ja olimme lautalla 10 sekuntia ennen lautan lähtöä. Samuin satamasta hyppäsimme
paikallisen vanin kytiin, joka vei meidät mukavalle hotelli/bungalowille.Varasimme siitä kaikki kolmeksi yöksi ilmastoinnillisen rantabungalowin.

 
 


 
 
 

 
Ekat päivät menivät rennosti rannalla loikoillen. Ekana päivänä aurinko paistoi vähän pilviverhon takaa ja jokainen meistä onnistuikin polttamaan ihonsa ja minä huuleni oikein onnistuneesti. Täällä sitä luulee, että aurinko ei tartu pilvien läpi ja ilman aurinkorasvaa pärjää, mutta väärässä oltiin. Seuraavana päivänä oltiin vähän paremmin rasvattuina liikenteessä.
 
Osalla ryhmäläisistä oli perjantaina kova paniikki löytää illaksi ravintola/baari, jossa näkisi sinä päivänä alkaneet jääkiekon MM-kisat. Puoli saarta etsijäryhmä oli saanut kiertää, kunnes vastaan tuli ruotsalainen baari, jossa neuvottelujen jälkeen näkyi illalla Suomen eka peli. Diili oli, että baari pysyy niin kauan auki, kun katsojilla on juomat kädessä. Itse en ollut suurimpana jääkiekonystävävä paikalla, mutta sen verran iloisina kaverit tulivat yöllä kotiin, että seuraavakin peli saatiin katsoa ruotsalaisbaarissa. Baarissa oli kuitenkin listalla ruotsalaiset lihapullat ja niiden innoittamana minäkin pääsin paikalle seuraavana iltana. Ai että kun maistuivat lihapullat hyviltä kahden kuukauden thaikkuruoan jälkeen. Ravintolasta sai myös ruotsalaisia karkkeja ja ihana Emmi toi mun salmiakki-ikävään mulle sieltä pussillisen apinan raivoja. NAMII!
 
Lauantai otettiin rennosti rannalla uimapatjoilla lilluen. Parhaillaan meitä oli kahdeksan eriväristä patjaa ja vaihtaria paahtamassa itseään meressä. Siinä taas mietittiin yhdessä, kuinka huono idea se oli lähteä Thaimaaseen vaihtoon ;) Lauantai meni todellakin vain rentoutuessa ja päivä palkittiin jo äsken mainitsemillani lihapullilla. Vielä erikoismaininta niille. Fanny, joka on maailman ainoa ihminen joka ei tykkää lihapullista(???) söi myös herkullisen toast skagenin.
 
 
 
 
 
 
 
Sunnuntaina meidän piti tutustua saaren muihin rantoihin, mutta päivä menikin ukkoskuuron merkeissä. Päätimme kaikki nukkua univelkoja pois ja minä luin monta tuntia hyvää kirjaa terassilla ukkosta kuunnellen. Onneksi ukkonen ei osanut ihan meidän kohdalle, mutta silti näin valtavia salamoita ja kunnon jyrähdyksiä.
 
 
 
 
Koh Samui oli ollut mun pitkäaikainen haave ja ihanaa, että pääsin siellä käymään. Me olimme majoittuneena maailman parhaaksi kutsutulla Chaweng biitsillä. Hiekka oli hienoa ja vitivalkoista ja palmut reunustivat turkoosia merta. Meri oli kuitenkin koralliriutan ympyröimä ja vesi hieman sameaa sen vuoksi. Vesi ei päässyt virtaamaan, eikä rannalla juuri ollut aaltoja, joten pohjaan oli päässyt kasvamaan erilaisia merikasveja. Mun tuli ikävä mökin kaislan niittämistä ja olisin voinut mielelläni heilua siellä tunnin niittämässä kasvillisuutta. Meri oli meidän poukamassa syvimillään napaan saakka ja se teki vedestä KUUMAA! Muuten saari oli täynnä turistikojuja ja neonvaloravintoloita. Tunnelmallisia äyriäisravintoloitakin löytyi, mutta myn sydän meni sille lihapullapaikalle. Tässä kohtaa voin myöntää, että halusin sinne syömään vielä seuraavanakin iltana ja kävelimme sinne n. 4 km matkan Emmin ja Mikon kanssa samalla ostoksia tehden. Ilta oli täydellinen ja mukaan jäi ihanat Niken urheilukengät, Longchampin turkoosi laukku ja muutama toppi.
 
 
 
 
Ilta huipentui Koh Samui Icebaariin, jossa meidän oli ihan pakko päästä käymään. Ystävämme olivat jo aikaisemmin olleet Samuilla ja suosittelivat meille Icebaaria. Pakkasta emme ikävöineet, mutta oli mukavaa vilvoitella drinkkien parissa -7 asteisessa jääbaarissa. Baari koostui jäähuoneesta ja trooppisesta terassista. Jäähuoneeseen mentäessä kaikille puettiin Harry Potter viitat, karvalakit ja käsineet. Sitten vaan flip-flopit lipsuen jääbaariin. Nilkoista tuli vähän kylmä, mutta muuten viitta suojasi hyvin kylmältä. Drinkit sai asianmukaisesti jäästä tehdyistä laseista ja baaritiski, seinät ja koristeet olivat kaikki jäätä.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Vodka karpalomehulla tarjoiltuna jäälasista olkaa hyvä ;)
 
 
 
 
Karvalakit päässä pakkasella.
 
Jäähuoneen jälkeen menimme lämmittelemään tropiikkiterassille, jossa oli mukavia sohvabungaloveja. Baarin taikuri tuli viihdyttämään meitä tempuillaan ja vieläkin mietin yhtä setelin rikkomistemppua. JÄNNÄÄ. Iho ei tiennyt olisiko se kananlihalla vai ei niin suuren lämpötilaeron jälkeen ja puhelintakin sai vähän kuivailla höyryistä. Onneksi se ei mennyt kuitenkaan rikki :D Jääbaari oli loistava päätös meidän mukavalle Samuin lomalle.
 
Seuraavana päivänä oli vuorossa ei niin mukava kotimatka kaatosateessa väärällä satamalla odotellen, mutta sieltäkin kotiin päästiin. Tytöt suuntaavat viikonlopuksi Pattayalle, mutta minä sain Samuilta tuliaisena niin ikävän huuliherbeksen, ylä- ja alahuuleeni, joten minä pysyttelen viileässä huoneessani tämän viikonlopun :/ Auringonvalo ja merivesi ei nyt tee hyvää. Reissu onkin samalla toiseksi viimeinen viikonloppumme, mutta jos kaikki suunnitelmat toteutuu, meillä on vielä aika huippua ohjelmaa viimeisellä viikolla, joten tämä vklp ei niin paljon harmita. Niistä suunnitelmista kuitenkin myöhemmin lisää ;)
 
Nyt viikko meneekin kouluhommia paiskiessa ja Samuille takaisin kaipaillessa. Meidän valmistujaisjuhlat siirtyivätkin viimeiseltä viikolta jo huomiselle ja saamme huomenna siis todistukset käteemme. Huomenna on koulun presidentin syntymäpäivä, joten juhla haluttiin pitää samana päivänä, vaikka kaikki kokeet ei ole ihan vielä tehtynä. Täällä kaikki ei ole niin justiinsa :)
 
 
 
Näihin Koh Samuin terveisiin lopetan tällä kertaa.
-Nelli
 
 
 
 

Thai-tentti "Yin dii thii daay ruu cak kha"

"Hauska tutustua!"

Hyvää vappua kaikille. :) Meillä meni vappu vähän ohi, sillä täällä vappua ei tunneta, eikä juhlita millään lailla. Vapun aattona meillä oli thai-tentti ja illalla päätimme mennä kivaan italialaiseen ravintolaan syömään. Tyttöjen kesken sovimme, että laitetaan jotain juhlavampaa päälle, että vähän tulisi fiilis. Yritin löytää meille ilmapalloja ja serpentiiniä, mutta neljän kaupan jälkeen luovutin. Vapunaatto sujui siis mukavasti vaihtariporukalla ravintolassa istuen. Pöytään tilattiin kaksi pulloa viiniä ja kaikki syötiin hyvää ruokaa. Harvoin sitä juhlii vappua näin aikuismaisesti ;) iltaa jatkettiin kuitenkin viereisessä bungalowissa, mutta kotona oltiin jo hyvissä ajoin. Seuraavana päivänä oli kuitenkin normaali koulupäivä edessä. Ei siis vappuparaateja, ilmapallomyyjiä tai kesän ekaa terassi siideriä. Nyyh. Nyt oli ehkä eka kerta reissun aikana, kun kadutti olla täällä. Onneksi loppuviikoksi on kivoja suunnitelmia ;)

Niin ja nyt kun eksyin aiheesta niin palataan thai-tenttiin. Koe oli tiistaina iltapäivällä klo 15. Kokeeseen mentiin parin tai kolmen hengen ryhmässä. Tenttiä varten oli pitänyt valmistella keskustelu jossa esitellään itsensä ja ravintolakeskustelu. Lisäksi numerot nollasta äärettömään ja tien neuvominen. Koe oli siis suullinen koe. Mielestämme opimme aika paljon asioita kielellä, jota tänne tultaessa emme puhuneet sanaakaan. Meillä oli yhteensä 8 kertaa thai-kieltä ja tuntuu että ehdimme käydä todella paljon asioita läpi. Taksissa voimme neuvoa kuskia minne ajaa, ravintolassa tilata ruoan ja markkinoilla tingata hinnasta :) tietenkin kaiken tämän unohtaa about viikko kotiin paluun jälkeen.

Tentistä suoriuduimme hyvin ja saimme kaikki arvosanan A :)) jee! Tätä lähdemmekin juhlimaan koh Samuille. Mulla on ollut 6. luokasta saakka päästä koh Samuille. Muistan kun selailimme parhaan kaverini kanssa Aurinkomatkojen esitettä ja mietimme, että mihin lähtisimme, jos voisimme lähteä minne vain. Me valitsimme koh samuin. Siitä saakka se on ollut mun unelma ja nyt olen oikeasti pääsemässä sinne!! Ihanaa :) toivoisin vain, että ystäväni voisi olla mukana jakamassa tämän unelman <3 Terkut Annille!

Meille on vielä vähän epäselvää, millä pääsemme saarelle. Meillä on kaksi vaihtoehtoa. Yksityinen minivan tai yleinen bussi. Tarkoitus olisi matkustaa yön yli, joten minivan olisi turvallisempi vaihtoehto. Katsotaan saadaanko sellainen vielä järjestymään. Matka autolla kestää n. 10 tuntia ja lautta 2-3 tuntia. Paratiisin on pitkä matka! :/ Mutta siellä se vaiva palkitaan.

Mukavaa loppuviikkoa! :) Seuraavat kuvat tuleekin sitten Samuilta.

-Nelli


Nellin viikonloppu

Hiphei!

Taas on yksi viikko takana ja kotiintulo lähempänä. Toisaalta odotan kovasti jo pääsemistä omaan sänkyyn, tuttujen ruokien pariin ja ennen kaikkea rakkaiden ihmisten luokse <3 Silti toinen osa haluaisi tämän vaihdon jatkuvan vaan. Täällä kokee joka viikko niin uskomattomia asioita, näkee uutta ja löytää paljon kivaa. Silti tuntuu, että olemme nähneet ja kokeneet jo aivan valtavasti. Thaimaa on tullut tutuksi, niin rantakohteet kuin Pohjois-Thaimaakin. Vaikka olemme kokeneet onnettomuuksia ja eritysesti Nelli huonoa tuuria niin silti tämä vaihto on ylittänyt kaikki odotukset. Osan reissun onnistumisesta on johtunut meidän aivan mahtavasta vaihtoporukasta :) olen saanut melkein 20 uutta ystävää ja jo sen on todella hienoa!

Tästä päästäänkin päivän aiheeseen eli juuri vietettyyn viikonloppuun. Sikäli tämä viikonloppu oli erikoinen, että vietin sen ensimmäistä kertaa täällä ilman parhaita reissukavereitani Emmiä ja Fannya. Tytöt päättivät lähteä bilereissulle Bangkokiin ja minä jäin vielä toipumaan edellisviikonlopun sairaalareissusta Rabgsitiin. Lisäksi olen nukkunut yönä täällä todella levottomasti. Herään keskellä yötä, enkä tiedä missä olen ja joudun paniikkiin. Kahden kuukauden aikana emme nukkuneet ikinä 4 yötä pidempään samassa sängyssä ja usein paikka vaihtui jo seuraavaksi yöksi. Sitten kun herään yöllä en yhtään hahmota missä olen ja tulee paniikki :/ tämän takia halusin olla tämän viikonlopun "kotona" Rangsitissa ja muutenkin rentoutua. Tytöillä silti bilehammasta kolotti ja he suuntasivat Bangkokin skybaariin :)

Jäin siis yksin viikonlopuksi Rangsitiin ja tästä tulikin yksi mukavimmista viikonlopuista täällä. Loppujen lopuksi en ollutkaan yksin, sillä muutama porukkamme vaihtari oli jäänyt myös tänne ja niinpä lyöttäydyin heidän porukkaan :) perjantai vapaapäivä otettiin aurinkoa koulun uima-altaalla ja illalla suuntasimme ostoksille future parkiin. Saimme myös idean mennä elokuviin ja kävimme katsomassa tämän hetken Thaimaan suosituimman kauhuelokuvan. Elokuvan päänäyttelijä on meidän koulusta niin sekin lisäsi elokuvan kiinnostusta. Kyseessä olikin melkoinen kauhu-komedia ja en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Elokuva alkoi 30 minuutin mainosten jälkeen. Ennen tuli kuitenkin pätkä kuninkaasta ja koko sali nousi seisomaan kunnioittamaan kuningasta. Kuulopuheiden mukaan salissa on silloin tällöin poliisi paikalla ja jos joku ei nouse seisomaan, poliisi pidättää ja vie vankilaan :D minäkin siis kiltisti nousin ylös super mukavasta tuolista. Linkkinä leffan traileri, jotta saatte vähän käsitystä asiasta.

http://m.youtube.com/watch?v=IjBJ_M_myuA

Lauantaina lähdimmekin Bangkokin suurimmille weekend markkinoille. Markkinat oli jäätävän kokoiset, enkä ollenkaan hahmottanut aluetta. Sieltä löytyi käsitöitä, huonekaluja, taloustavaraa, autotallitavaraa, vaatteita, asusteita ja kamalimpana kaikista lemmikkieläimiä. :( siellä oli kokonainen osasto pieniä koiranpentuja, jotka oli maailman suloisimpia. ( ei voittanut iipua! ) koirat oli pienissä häkeissä, eikä juomavettä ollut tarpeeksi. Se oli Thaimaan huono eläinkokemus. Aikaisemmin kertomani elefanttipaikka oli hyvä kokemus. Markkinoilta löysin kuitenkin vähän tuliaisia ja mielestäni aidot converset :) myyjä sanoi että kengät on tehty Thaimaan tehtaalla mutta ovat aitoja, mutta siksi halvempia. Maksoin niistä 26€ joten oli sitten hyvät kopiot tai aidot niin olen happy :)

Tytöt tulivat väsyneinä, mutta hengissä kotiin Bangkokista :) Eilen illalla käytiin bungalowissa yhdellä... ämpärillisellä ja tytöt siitä vielä jatkoivatkin iltaa.

Tänään nukuttiin pitkään ja illasta poikkesimme fannyn kanssa vielä future parkissa. Molemmille löytyi mekko kesäkuun yo- ja ammattiinvalmistujaisjuhliin, jotka ovat tiedossa viikko kotiinpaluumme jälkeen :)

Ensi viikolla onkin normaalia koulua ja tiistaina koko vaihdon pelkäämämme thaikoe :( huomenna onkin kova lukupäivä. Viikonlopuksi suuntaamme ehkä jonnekin lämpimään ;)

Haleja sinne <3

-Nelli


Photos from Phuket, Phi Phi and Krabi

Moikka!
 
Tässä tulisi nyt kuvia meidän Songkranin ajan reissulta. Pieniä ongelmia (taas vaihteeksi) ollut kuvien lisäämisten kanssa. Pari päivää sitten koitettiin lisätä kuvia, mutta viime hetkellä taas kaikki katosi... Ja nyt näköjään Emmi ajatteli julkaista otsikon itsestään ennen kuvia. :D mutta katsotaan mitä tästä nyt tulee. Tosiaan tarinat on jo kerrottu aikaisemmissa postauksissa, joten nyt tulee kuvapläjäys. :) Songkranin vesisodista ei oikein saatu kuvia, koska sinne ei kameraa eikä puhelinta uskaltanut viedä. Muuten ne olisivat kyllä kastuneet pahemman kerran ja siinä ei olisi koko loppureissulta pahemmin kuvia oteltu. Mutta kaikesta muusta kuvamateriaalia melkeinpä onkin. :)
 
Nellin laukut valmiina lähtöön.
 
 
 
Nyt seuraa Phuketin kuvia. :)
 
Songranin vesisodan jälkeen Nelli ja Nellin söpö vesipyssy. :)
 
 
Ihana Pamela tuli meitä moikkaamaan.<3
 
 
Nellin ostokset Phuketista.
 
 
Matka kohti Phi Phi saaria lautalla alkaa.
 
 
 
 
 
Sitten kuvia Phi Philtä, mikä oli ihan meidän lemppari.
 
Phi Phi, ei valittamista. :)
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Snorklausta nemojen kanssa. :)
 
 
 
 
 
 
 
 
Pamela ja hieman pelottavat apinat.
 
 
 
 
Nellin terveiset kotiin. :)
 
 
Paikallinen "ambulanssi", jolla Emmi "kiidätettiin" sairaalaan pienen onnettomuuden jälkeen. :D
 
 
 
 
Ämpäri. :)
 
 
Pamela lähti viettämään lomaa vielä muutamaksi päiväksi Phuketiin ja Bangkokiin. Oli ihanaa nähdä ystävä Suomesta tämän kolmen kuukauden aikana. :)
 
 
 
 
 
 
Phi Phin jälkeen olikin vuorossa sitten Krabi. Tässä on hieman kuvia sieltä. :)
 
Norsusafarilla.
 
 
Norsut aloittivat vesisodan. :)
 
 
Norsusafarin jälkeen nähtiin vielä baby elephant show. Pikkunorsu laittaa hattua Fannyn päähän. :)
 
 
Pieni vesiputous.
 
 
Luonnon oma vesialue, jossa vesi oli todella kirkasta ja turkoosia.
 
 
Nellin hotelli, kun hän joutui sairastelun takia jäämään itsekseen vielä Krabille muiden lähdettyä takaisin kohti Rangsitia.
 
 
Ja Nellin herkkusalaatti. :)
 
 
Siinäpä oli nyt tarinaa kuvien muodossa meidän lomalta. Palataan taas uusin kuvin ja jutuin. :)
 
-E
 
 
 
 
 
 

Songkran Holiday

Hola!

Songkran on nyt juhlittu ja melkoinen juhla olikin kyseessä. Me olimme ensin 3 yötä Phuketissa, jossa otimme vastaan thaimaalaisen uuden vuoden vesisodan muodossa. Sää ei ollut parhaimmillaan Phuketissa, mutta ei siellä olisi kuivana pysynyt muutenkaan. Songkranin aikana koko maa muuttui suureksi vesisodaksi, johon osaa ottivat kaikki konttaavista rollaattoreilla meneviin. Ekana iltana olimme helppo kohde ilman vesipyssyjä, mutta seuraavana päivänä olimme paremmin varustautuneina liikenteessä. Idea oli kastella kaikki vastaantulijat ja näin toivottaa hyvää alkanutta vuotta. Ideaan mukaan päästyämme meillä oli todella hauskaa ja löysimme keskeltä päivää itsemme vaahtobileistä. :) kuvat Phuketista on aika kortilla, sillä kameroiden ja puhelimien mukana kanto oli aika vaarallista.

Phuketista siirryimme lautalla phi phi saarille, josta tulikin meidän paratiisi. <3 Aika phi phi saarilla meni uidessa ja maisemista nauttiessa. Tokana päivänä vuokrasimme oman private pitkähäntäveneen ja kiersimme nähtävyyksiä omalla aikataululla. Kävimme the beach elokuvasta tutulla rannalla, pysähdyimme snorklaamaan ja näimme nemo-kaloja, pysähdyimme sinisellä laguunilla ja vierailimme monkey bay:ssa. Retki oli aivan ihana, mutta apinarannalla kävi matkan ensimmäinen onnettomuus, kun apina pääsi puraisemaan Pamelaa pohkeeseen. Opas oli varoittanut että apinat voivat olla vihaisia tapellessaan ruoasta. Pamela oli ojentamassa apinoille vesipulloa ja siitä syntyi riita, jonka keskelle Pamela joutui. Riidan loppuessa panemalla oli pohkeessa purema. Pamela kävi sairaalassa ja aloitti 5 rokotuksen hoidon rabiesia vastaan.

Samana iltana Emmi oli suihkussa ja kylpyhuoneen lavuaari tippui hänen jaloilleen. Seurauksena oli tikit molemmissa jaloissa ja 7 päivän uintikielto. Loppu illan otimmekin aika rauhassa.

Onnettomuuksista huolimatta kaikille jäi tosi hyvä fiilis phi phi saarista ja se onkin yksi matkamme ikimuistoisimmista kohteista.

Phi phi saarilta siirryimme Krabille Ao Nangiin. Kyseessä oli mukava rantalomakohde, jossa järjestettiin paljon retkiä.

Aikamme neuvottelimme retkimyyjien kanssa ja päätimme lähteä seuraavana päivänä retkelle. Ensimmäisenä pääsimme norsuratsastamaan. Norsut olivat hyvinvoivia ja iloisia ja osa norsuista vietti vapaapäivää.

Norsusafari päättyi veteen, jossa norsut innostuivat vesisotaan. Meillä oli paras norsu, joka kasteli kaikki muut ja suojeli meitä vedeltä. Safarin jälkeen oli baby elephant show, joka ainakin musta oli retken paras osuus. Pikku elefantti oli iloinen pieni kaveri, joka esitteli meille temppuja. Se osasi pelata jalkapalloa, tehdä korin, istua ja pyörittää vannetta kärsässä, seistä päällään ja soittaa huuliharppua. Pieni fantti innostui meidän nauraessa sille ja tuntui että se todella nautti esiintymisestä. :) siitä jäi 100% hyvä mieli.

Retki jatkui kuumille lähteille, jotka olivat yli 40 asteisia. Siellä kylvettyämme siirryimme luonnon omalle uima-altaalle, jossa oli kristallinkirkasta vettä. Loppupäivän otimme aurinkoa ja uimme. Harmi kyllä Emmi ei voinut uida. :/

Retken jälkeen tulin todella huonovointiseksi ja seuraavan yön sainkin viettää pää pöntössä :/ seuraavana päivänä olo oli niin heikko, että Emmi vei mut sairaalaan. Sairaalassa mut laitettiin heti tiputukseen ja oli selvää, että seuraavan yön joutuisin olemaan siellä. Sairaala ei ollut tyypillinen thaimaalainen sairaala, vaan enemmän yksityissairaalan tyyppinen klinikka. Sain sieltä oman hotellihuonetta vastaavan huoneen omalla kylpyammeella ja muilla mukavuuksilla. Illalla kuume nousi korkealle ja lääkkeitä piti vielä vahventaa, mutta seuraavaan aamuun mennessä olo oli kohentunut. Iskä oli heti tajunnut soittaa fennian sos numeroon ja koko lääkärireissu 16 000 bahtia meni siis vakuutuksen hoidettavaksi.

Tarkoitus oli palata takaisin Rangsitiin sinä aamuna minivanilla. Mun kunto ei olisi kuitenkaan kestänyt 12 h vanimatkaa ja niin tytöt palasi vanilla takaisin Rangsitiin ja minä jäin vielä Krabille.

Lopulta olin 2 yötä vielä Krabilla yksinäni ja viimeiseksi yöksi vakuutus maksoi minulle hienon 4 tähden hotellin. Siellä oli mukava toipua. Kotiin Rangsitiin pääsin vakuutuksen korvaamalla lennolla Krabista Bangkokiin. Bangkokissa minua oli vastassa mies kyltin kanssa ja hyppäsin hänen kyytiin. Kotimatkalla poliisi pysäytti meidät ja ajoimme ensin väärälle yliopistolle, mutta lopulta pääsin kotiin. :)

Kaiken kaikkiaan melkoinen reissu. Mikään ei harmita ja monia kokemuksia rikkaampana tultiin kotiin. :)

Kuvat on vielä jumissa kaikkien puhelimilla ja kameroissa, joten kuvat reissusta tulee omaan postaukseen. :)

Nyt voisin keskittyä meneillään olevaan jalkapallopeliin Suomi vaihtarit vs. Rangsitin henkilökunta. Tällä hetkellä johdetaan 1-0. Jee! Täällä on oikein pelitunnelmaa, koska paikalle on varattu molemmille joukkueille omat kannustusjoukot rumpuineen ja huutajineen :D

Palataan vielä kuvien kanssa! :)

-Nelli


Koh Phi Phi - Paratiisi

Hei murut!

Olemme tänään löytäneet paratiisin. Sateisten ja pilvisten Phuketin päivien jälkeen otimme tänään aamulla lautan phi phi saarille. Matka kesti 2 tuntia ja sen ajan otimme aurinkoa kannella ja ihastelimme maisemia. Perillä meitä odotti turkoosi meri, valkoinen hiekka ja pitkähäntäveneet.

Olimme varanneet majoituksen etukäteen. Lautalta katsoimme valkoista hiekkarantaa ja rantabungaloveja ja salaa toivoimme että olisimme varanneet sellaisen. Bungalovit ovat lahden poukamassa ja toisella puolen aukeaa saaren kylä ja toisella puolen kaunis vuori. Tarpeeksi kaukana kylän melusta mutta aivan lähellä kaikkea. Maihin päästyämme meille selvisi, että katsomamme bungalovit ovat meidän hotelli. Voi sitä riemun määrää :)))

Nyt kirjoittelen tätä postausta "meidän omalta rannalta" aurinkovarjon alta. Tätä me ollaan odotettu.

Saari on todella kaunis ja huomenna tutustutaan lähialueisiin paremmin päiväretkellä. :) Tänään otamme rennosti rannalla ja illalla syömään. Toivottavasti auringonpaiste jatkuu sillä pelkoa sään huonontumisesta on. Mutta nyt me nautitaan auringosta!

Toivottavasti Suomessa on teillä kaikki hyvin. Kaikki jotka tuntevat nyt pienen kateuden piston, niin me 3 olemme jo sanoneet, että tänne tulemme uudelleen, joten sitten vain kerätään iso porukka kasaan ja tullaan yhdessä tänne :) tämä pitää kokea kerran elämässä, mutta mua ei haittaa kokea kahdesti ;)

Ai niin, en tiedä ollaanko me edes mainittu täällä, että saatiin Phuketista meille matkaseuraa. Ihana ystävämme Pamela tuli ensin perheen kanssa lomalle Phuketiin ja liittyi siitä meidän matkaan :) kivaa! Saimme tuliaisina fazerin suklaapatukoita ja mulle erityisesti Pamsu toi ifa-pastilleja. Namii.

Nyt toi meri huutaa mua, joten meen pulikoimaan. Heippa!

Korjaus: Nettiyhteys täällä on vaihtelevaa, joten en saanut julkaistua postausta tulopäivänä. Nyt olemme saaneet nauttia paratiisista jo muutaman päivän ja kaksi onnettomuuttakin on ehtinyt ikävä kyllä tapahtua. Eilen monkey beachillä apina puri Pamelaa pohkeeseen ja hänen pitää ottaa 5 rokotusta, jotta hän ei saa rabies tautia :/ Pamela meni heti lääkäriin ja sai eilen ensimmäisen rokotteen. Sen jälkeen Emmin jaloille tippui lavuaari ja hänen molemmat jalat on tikattu, eikä hän saa uida 7 päivään :( Asiat ovat nyt hoidossa, joten kotiväen ei tarvitse huolestua. Tämä vain ilmoituksena, että tiedätte mitä on tapahtunut.

Ensi postauksessa kerromme tarkemmin phi phi saarista ja ihanasta private boat retkestä, jolla olimme eilen :) Tytöt voivat vielä kertoa tarkemmin omat onnettomuuksistaan, jos heistä siltä tuntuu :)

Tänään Pamela palaa lomailemaan perheen kanssa ja me suuntaamme huomenna Krabille :)

Paratiisissa pieniä komplikaatioita, mutta silti kaikki hyvin :) Don't worry.

-Nelli

https://cdn3.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb477ddf2b32680232786.jpg">https://cdn2.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb477ddf2b32680232786.jpg">https://cdn3.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb477ddf2b32680232786.jpg%3C/a%3E">https://cdn1.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb477ddf2b32680232786.jpg">https://cdn3.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb477ddf2b32680232786.jpg%3C/a%3E">https://cdn2.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb477ddf2b32680232786.jpg%3C/a%3E">https://cdn3.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb477ddf2b32680232786.jpg%3C/a%3E%3C/a%3E">https://cdn3.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb477ddf2b32680232786.jpg" class="image">

https://cdn2.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb4859606ee3121a9fb7e.jpg">https://cdn1.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb4859606ee3121a9fb7e.jpg">https://cdn2.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb4859606ee3121a9fb7e.jpg%3C/a%3E">https://cdn3.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb4859606ee3121a9fb7e.jpg">https://cdn2.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb4859606ee3121a9fb7e.jpg%3C/a%3E">https://cdn1.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb4859606ee3121a9fb7e.jpg%3C/a%3E">https://cdn2.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb4859606ee3121a9fb7e.jpg%3C/a%3E%3C/a%3E">https://cdn2.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb4859606ee3121a9fb7e.jpg" class="image">

https://cdn2.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb49be087c34404d71e54.jpg">https://cdn1.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb49be087c34404d71e54.jpg">https://cdn2.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb49be087c34404d71e54.jpg%3C/a%3E">https://cdn3.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb49be087c34404d71e54.jpg">https://cdn2.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb49be087c34404d71e54.jpg%3C/a%3E">https://cdn1.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb49be087c34404d71e54.jpg%3C/a%3E">https://cdn2.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb49be087c34404d71e54.jpg%3C/a%3E%3C/a%3E">https://cdn2.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb49be087c34404d71e54.jpg" class="image">

https://cdn2.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb4baddf2b3263019a52a.jpg">https://cdn1.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb4baddf2b3263019a52a.jpg">https://cdn2.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb4baddf2b3263019a52a.jpg%3C/a%3E">https://cdn3.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb4baddf2b3263019a52a.jpg">https://cdn2.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb4baddf2b3263019a52a.jpg%3C/a%3E">https://cdn1.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb4baddf2b3263019a52a.jpg%3C/a%3E">https://cdn2.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb4baddf2b3263019a52a.jpg%3C/a%3E%3C/a%3E">https://cdn2.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb4baddf2b3263019a52a.jpg" class="image">

https://cdn2.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb954ddf2b32664682fd2.jpg">https://cdn1.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb954ddf2b32664682fd2.jpg">https://cdn2.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb954ddf2b32664682fd2.jpg%3C/a%3E">https://cdn3.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bb954ddf2b32664682fd2.jpg" class="image">

https://cdn3.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bd9f0ddf2b32969da055a.jpg">https://cdn2.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bd9f0ddf2b32969da055a.jpg" class="image">

https://cdn3.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bda10ddf2b3293a51f532.jpg">https://cdn2.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bda10ddf2b3293a51f532.jpg" class="image">

https://cdn2.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bda19e087c3692367c535.jpg">https://cdn1.cdnme.se/4087747/7-3/pic_516bda19e087c3692367c535.jpg" class="image">


Lomalta lomalle

 Hei kaikki! 
nyt on tunti aikaa siihen kun meidän vani lähtee kohti Phukettia. Tunnelma on aika odottava. Suunnitelmissa on juhlia Songkrania Phuketissa ja siitä siirtyä phi phi saarille. Meillä kaikilla on ollut unelmana käydä phi phi saarilla, joten innostus on täällä nyt aika suuri :) 
 
Tänään meillä oli välikokeet ja nyt alkoi siis 10 päivän loma. Emmi tänään totesi hyvin syömässä, että me lähdetään lomalta lomalle. Ei tätä koulun käyntiä kovin rankaksi voi sanoa. Tänään meidän ensimmäinen tentti oli aika sähellystä. Koe ei päässyt ollenkaan alkamaan luokkavaihdosten ja opettaja muutoksien takia. Valvova opettaja joutui lähtemään hammaslääkäriin, joten paikalle soitettiin ensimmäinen kynnelle kykenevä. Tentti oli oikeastaan ryhmätyön esitys ja valvojan ajatukset olivat jo enemmän songkranissa, kuin meidän esityksissä. Spa tentti olikin jo vähän kunnollisempi, mutta silti erikoinen. Kokeessa oli 13 kysymystä ja sekaisin esseekysymyksiä ja listauskysymyksiä. Kysymyksestä saattoi saada 1p tai 12p. 
 
Tänään myös huomattiin millaisella eläintarhakadulla me asutaan. Ollaan nähty lemmikki apina, jolla oli vaipat ja valjaat. Tänään nähtiin meidän naapurissa krokotiiliallas ja 2 metrisiä hirviökaloja. :@ 
 
Nyt pakkaamaan viimeiset bikinit laukkuun ja eikun tien päälle. :) palataan Phuketista! 
 
-Nelli

Hua Hin

Hola!
 
Nyt tulee taas kaksi postausta nopealla tahdilla, sillä arkisin on aina paremmin aikaa kirjoitella tänne blogiin. Eli siis viime viikonloppu oli pidennetty viikonloppu pe-ma, sillä maanantaina vietettiin paikallista juhlapäivää: Chakri Memorial Dayta. Meillä ei ole hajuakaan millainen juhla oli kyseessä, mutta saatiin ylimääräinen maanantai-vapaa ja sehän ei meitä haitannut. Suunnitelmissa oli siis rauhallinen viikonloppu Hua Hinissa.
 
 
Matkaan lähdettiin perjantai aamuna vähän väsyneessä fiiliksessä. Nelli pääsi lähtemään matkaan 7 ripulilääkkeen turvin ja tyttöjä painoi vähän eilinen ilta. Olisimme halunneet ottaa taxin Hua Hiniin asti Nellin kunnon takia, mutta matka olisi maksanut yli 50€ suunta, joten jouduimme keksimään toiset suunnitelmat. Taxiasemalla meitä kuitenkin tuli auttamaan paikallinen thaikkutyttö ja hän neuvoi miten pääsisimme parhaiten Hua Hiniin. Aloitimme matkan taxilla Bangkokiin Victory Monumentille, josta lähtee vaneja eri lomakohteisiin. (Vani= pakettiauto, joka on ängetty täyteen istumapaikkoja. Ei kovin mukava matkustustapa, mutta tosi halpa. Matka Bangkok-Hua Hin maksoi 180 bahtia eli alle 5€) Matka kesti alkujahkailujen jälkeen kaiken kaikkiaan n. 5 tuntia.
 
 
Perillä kohteessa oltiin varattu halpa hotelli uima-altaalla ja hotellin nimi oli Donkeys Rest Hotel. Aasin lepopaikka vähän hymyilytti meitä aluksi, mutta osoittautui ihan ok majapaikaksi. Ihan mukava hotelli ja n. 5 min kävelymatkan päässä merestä ja kaupungin vilskeestä.
 
 
Viikonloppu kului aurinkoa ottaen rannalla, meressä uiden, altaalla polskien ja kirjaa varjon alla lukien.  Emmi ja Fanny paahtoivat itseään auringossa ja Nelli toipui varjon alla. Tuloksena oli mustaksi muuttunut Emmi ja käärmeen lailla kuoriutuva Fanny. :D
 
 
 
 
 
 
Iltaisin kiertelimme paikallisia markkinoita. Tokana iltana niinkin innokkaasti, että ravintolat olivat jo sulkeneet keittiön, kun shoppailijat vasta olisivat olleet valmiita syömään. Tavaraa ja roinaa löytyi taas aika kasa kaikille. Erityisen hyvä ostos oli Thaimaan silkkinen sängyn päälle laitettava koristeliina. Se laitetaan sängyn jalkopäähän ja siinä on keskellä kultainen norsu ja kaunista kirjailua. Torilta olisi saanut ostaa maailman suloisimman koiranpennun 12 000 bahtilla. Se oli aika surullista :(
 
 
Viikonloppu oli ihana rentoutusreissu kaiken tämän 5 viikkoa kestäneen hulinan jälkeen. Menimme joka ilta aikaisin nukkumaan ja otimme vain rennosti. IHANAA!
 
 
 
 
Ensi torstaina suuntaamme Songkranin viettoon Phukettiin, Phi Phi saarille ja Krabille. Ennen sitä hikoilemme kuitenkin välikokeiden parissa. Sen jälkeen edessä on 10 päivän loma ja uskoisin, että täällä voi olla aika hiljaista sen aikaa. Palataan kuitenkin heti reissun jälkeen ja varmasti saatte oikean kuvaryöpyn.
 
 
PS. Ikäväksemme olemme kuulleet, että koko ensi viikolle olisi luvattu kaatosadetta. :((( Toivotaan kuitenkin, että saisimme edes muutaman aurinkoisen päivän ja mukavan loman Etelä-Thaimaassa.

Ikävä on jo kova! <3

- Nelli
 
 
 

Asiatique

Heippa! :)
 
Pikkusen meillä on taas jäänyt tämä blogin kirjoittaminen, mutta toimintaa on taas riittänyt, joten aika on ollut vähän kortilla.
 
Mutta nyt pieni päivitys viime keskiviikon Asiatiquen iltareissusta, jonka koulu oli meille järjestänyt. Emmi ja Fanny lähtivät mukaan reissulle, mutta Nellille iski mahatauti, niin hän jäi kotiin sairastamaan.
Taas yllättäen täkäläiseen tapaan, meillä ei oikein ollut mitään hajua, minne oltiin lähdössä. Oltiin kuultu, että siellä on mahdollisuus shoppailuun ja sen sellaiseen ja mieleen meille tuli lähinnä jonkin sortin markkinat. Mutta paikalle kun päästiin, vastassa oli iloinen yllätys. Asiatique-alue oli hyvin siisti markkina-alue, jossa oli erilaisia kojuja, ruokapaikkoja hienommasta paikallisempaan ja siellä oli myös ihan kunnon liikkeitä, mm. Apple kauppa. Paikka oli rakennettu satamatyyliin. Joki meni alueen vierestä ja joen rannassa oli suuri laituri, josta näkyi hienosti pilvenpiirtäjäalueet. 
 
Kun kerran olimme päässeet vähän siistimpään paikkaan, menimme syömäänkin vähän paremmin. Löysimme Italiasravintolan, joka oli hyvin siisti ja viihtyisä. Tilasimme kunnon italialaispitsat ja Emmi sai kauan himoitsemaansa punaviiniä. Ruoka oli tooodella hyvää. Emmille tosin iski myös pieni annoskateus, sillä yksi meidän ryhmästä tilasi pihvin, joka oli oikeasti kunnon pihvi! Ja täältä sellaisen löytäminen on erittäin hankalaa. :)
Ruokaa lähdimme sulattamaan paikalla olleeseen maailmanpyörään. Se ei näyttänyt aluksi niin suurelta, mutta näkymät olivat tosi hienot ylhäältä käsin.
 
Loppuaika kuluikin sitten kojuja ja kauppoja kierrellen. Tavaraa oli jos jonkinmoista. Mutta ihan kiva ja hieman erilainen markkina-alue muiden joukossa. :)
 
Koulu järjesti torstaina myös pienen tilaisuuden kokeilla thaimaalaista tanssia. Meistä kolmesta vain Fanny pääsi paikalle, sillä Emmi raijasi Nellin tohtorin pakeille. Ja niin kuin täällä moni muukin koulun järjestämä juttu, ei tämäkään tanssijuttu oikein auennut Fannylle. (eikä varmasti olisi auennut Emmille eikä Nellillekään. :D) Siellä vain käveltiin ympyrää ja toistettiin käsillä samaa liikettä. Lisäksi selvisi, että paikalliset kumartavat eri instrumenteille kiittääkseen niitä soittamaan opettamisesta. What?
 
Illasta Emmi ja Fanny ja muita vaihtareita lähtivät  "muutamille" paikallisten thaikkututtavuuksien kanssa. Illan seurauksena seuraavan aamun Hua Hiniin lähtöä jouduttiin hieman myöhäistämään. Mahataudista toipuvalle Nellille se oli ihan fine. :D
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Nyt siirrymme Hua Hiniin ja siitä tulee postausta ihan pian :)
 
-Emmi

Khao san road ja MBK

Hyvää pääsiäistä!
 
Toivottavasti kaikilla on ollut mukava pääsiäisloma ja olette saaneet nauttia hyvistä keleistä. Bangkokin alueella on nyt ollut viimeiset pari viikkoa super lämmintä. Päivällä auringon paistaessa lämpöä on yli 40C ja silloin odottaa vain, että aurinko laskee.
 
Keskiviikkona koulussa harjoittelimme spa-tunnilla thaihierontaa pareittain. Ideana thaihieronnassa on löytää ihmisen vartalosta erilaisia linjoja ja pisteitä, joita painamalla syntyy painetta ja niiden painelu rentouttaa kroppaa. Puolentoista tunnin mittaisen ihmisen anatomian jälkeen, nämä pisteet eivät olleet vielä ihan hallussa, mutta rentouttavaa se joka tapauksessa oli. Onneksi jätimme thaihieronnalle tyypilliset selän naksauttelut pois.
 
 
Torstaina teimme retken Bangkokiin spa-hoitolaan, joka toimi samalla kouluna. Vierailumme aikana saimme pienen esittelyn hoitolasta, pienet jalka- ja selkähieronnat, sekä jalkakylvyn. Fanny otti lisäksi vielä tunnin jalkahieronnan ja Emmi tunnin thaihieronnan. 
 
 
 
 
Perjantaina suuntasimme luokan kanssa bangkokin China towniin. Ennen sitä pysähdyimme kaupungin ulkopuolella kiinalaisessa temppelissä. Temppeleiltä ei voi välttyä kouluretkillä. :D Siitä jatkoimme China towniin, jonne oli vaikea päästä kovien ruuhkien vuoksi. Kävimme myös kiinalaisessa ruokoustemppelissä, jossa poltettiin paljon kynttilöitä ja suitsukkeita.
 
 
 
 
Meidät kuuma ilma oli saanut aika väsyneiksi, joten China townin kahlasimme nopeasti läpi. Siellä ei ollut niin paljon ostettavaa, kuin luulimme. Paikka oli täynnä ahtaita kujia, täynnä ihmisiä, ostoksia ja ohi pyyhältäviä skoottereita. Tavaraa oli tosi paljon, niin paljon, ettei useampaan kojuun/kauppaan edes mahtunut sisään. Lisäksi monet tuotteet myytiin suurissa pakkauksissa, joissa oli 10 tuotetta. Päivän ostoshimon pelasti läheltä löytynyt korukauppa.
 
 
Retken jälkeen jäimme omalla porukalla Bangkokiin viikonlopuksi. Olimme taas yötä reppureissaajien suosimalla Khao san roadilla. Illalla innostuimme kokeilemaan miltä maistuvat paistetut skorpionit. Tarjolla oli myös heinäsirkkoja ja erilaisia matoja. Ensimmäinen pala ei maistunut miltään, koska sen vain nielaisi nopeasti alta pois. Toinen haukkaus otettiin vähän rauhallisemmin ja nyt tiedämme, että skorpioni maistuu rapealta paistetulta kuorelta. Vähän se rouskui suussa, mutta ei ollut niin pahaa, kuin kuvittelimme. Tässä vielä todistusaineistoa kaikille, jotka eivät usko meidän pelkokerrointa.
 
 
 

 
 
 
 
 
 
Lauantai aamupäivä otettiin rennosti hotellin kattouima-altaalla. Aikamme löhöiltyämme lähdimme shoppailemaan MBK-ostoskeskukseen ja läheisiin Siam Centeriin ja Sian Paragoniin. MBK on halpoja vaatteita ja tavaroita täynnä oleva ostoskeskus. Sieltä mukaan jäi vaatteita, meikkejä ja hajuvesiä. kaksi Siamia olivatkin hienompia ja kalliimpia ostoskeskuksia ja niistä löytyi tuttuja merkkejä kuten: Mango, H&M, Zara, Forever 21... Lisäksi kerrosta alempana oli oikea high fashion kerros, josta vierekkäin löytyi Prada, Chanel, Dolce&Gabbana, Mulberry, Luis Vuitton. Harmi, että siinä kerroksessa ei paljon shoppailtu. :(
 
 
Takaisin hotellille pääsimme huijari tuktukin kyydillä ja siinä taisimme vähän malttimme menettää. Ilta parani kuitenkin mukavaksi, kun löysimme Khao san roadin viereiseltä kadulta tunnelmallisen ravintolan. Khao sanin älämölyn jälkeen löysimme ihanan rauhallisen ravintolan, jossa oli keskellä pieni vesiputous ja puissa kynttilöitä. Ruokakin oli tosi hyvää. Khaosanilla oli mukavia kojuja, joista sai ostaa tuoreita hedelmiä, ice shakeja, kanakebabia ja iltaisin kylmiä juomia.
 
 
 
 
Seuraavana aamuna Nelli ja Fanny parantelivat vielä rusketusta altailla ennen kotiinlähtöä ja Emmi nukkui univelkoja pois.
 
 
 
 
Mukava viikonloppu takana ja tästä on hyvä aloittaa kouluviikko. Ensi viikolle ei ole muita suunnitelmia, kuin pe-la yön retki viidakkoon. Se on taas koulun järjestämä reissu, joten emme tiedä yhtään mitä on luvassa. Kai siellä viidakossakin on muutama temppeli... :D
 
Mukavaa viikkoa teille. :)
 
 
- Nelli
 











 
 
 
 

Koh Samet

Heipparallaa!
 
Nyt vasta tulee juttua edellisviikonlopusta, sillä on ollut hieman kiireistä ja vaikeuksia kuvien suhteen. Torstaina tultiin aika myöhään kotiin Laosista ja päätettiin lähteä hyvin aikaisin perjantaiaamusta kohti Koh Sametia, joka on meitä lähin paratiisisaari. Meitä lähti matkaan 15 hengen porukka ja ensin mentiin autolla Pattayalle ja siitä speed boatilla itse Koh Sametille. Matkaan meni noin 3,5h ja se sujui ihan mukavasti.
 
Kun saavuimme saarelle, ensin oli etsittävä majoitus. Otimme ensimmäisen vastaantulleen majoituksen, joka oli jonkin sortin bungalow. Ei se nyt ihan parhaasta päästä ollut, mutta ihan kelpo siihen nähden, että hinta oli 6 euroa/hlö/yö. Jätimme vain kamat huoneisiin ja lähdimme heti rannalle, jossa löhöilimme koko päivän. Illasta vähän laittauduimme ja menimme porukalla syömään kivaan, tunnelmalliseen ravintolaan. Ruuan jälkeen porukka innostui hieman juhlimaan ja meillä oli todella hauska ilta. :)
 
Seuraavana päivänä heräsimme aikaisin ja siirryimme yllätys yllätys rannalle. Iltapäivästä päätimme tehdä jotain, sillä olimme vaan maanneet rannalla kuin lahnat. Lähdimme kiertämään saarta veneellä. Vene pysähtyi muutaman kerran. Ensin sai snorklata pienellä korallilla, jossa oli ihan hienoja kaloja. Sen jälkeen menimme rannalle, jossa katselimme auringonlaskun ja siitä menimme omalle rannallemme. Illasta menimme syömään Koh Sametin keskustaan ja menimme juomaan yhdet rannalle. Siitä menimmekin nukkumaan, sillä edellisilta painoi hieman.

Sunnuntaina aamusta menimme vielä ottamaan viimeiset rusketukset ja sitten olikin jo aika lähteä takaisin kohti Rangsitia. Meillä oli todella mukava ja hauska viikonloppu. Saimme rentoutua ja pitää hauskaa yhdessä. :)
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Meidän vahti. :)

 
- F & E
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Asian Culture and Diversity

Hello!
 
Nyt tulee pikapostaus ja kaikki aiheen vierestä, sillä kuvaongelmien vuoksi Koh Sametin postausta ei pystytä vielä julkaisemaan. Yritetään kirjoittaa saaresta heti kun saamme kuvat koneelle, niitä te kuitenkin odotatte eniten ;)
 
Tällä viikolla on ollut ahkeraa opiskelua. Koulupäivät ovat kestäneet ilta seitsemään saakka ja asiaa on kaadettu kuin ämpärillä päähän. Meillä alkoi uusi kurssi nimeltä Asian Culture and Diversity ja aine vaikuttaa mielenkiintoiselta. Meillä on aineessa kaksi opettajaa ja varsinkin toisella heistä on varsin teräviä näkemyksiä asioista. Ensimmäisellä tunnilla käsittelimme musliminaisia ja toisella tunnilla Buddhalaisuutta.
 
Opettaja kertoi meille karmasta ja uudelleensyntymisestä, johon hän uskoo. Hän suoraan sanoi, että uskoo, että me pohjoismaalaiset olemme edellisessäelämässä olleet hyviä ihmisiä, koska saimme syntyä maapallon parhaaseen paikkaan.

Hän sanoi, että on positiivisella tavalla kateellinen meidän vaaleudesta ja meidän hyvästä taloustilanteesta. Hän kertoi Thaimaan eläkesysteemistä ja siitä, että täällä eläkeläiset saavat 600 bahtia kuussa. Se on noin. 15e ja vanhukset elävät sillä rahalla, koska muita tuloja tai säästöjä ei ole. Hän kehui Suomen verostussysteemiä ja terveyskeksuspalveluita. Hän kertoi, että on kateellinen meille, koska voimme noin vain mennä viikon lopuksi Koh Sametin saarelle rentoutumaan. Hänelle ei ole ollut koskaan mahdollisuutta lähteä sen kaltaiselle reissulle ja on kuitenkin kohtuu hyvässä työssä, arvostetun yliopiston opettajana. Hän sanoi, että rahaa pitää säästää vanhuuden  varalle. Silti hän ei ollut vihamielinen tai ajatellut asiaa pahasti. Hän sanoi että tyytyy omaan kohtaloonsa ja että hän on elänyt edellisen elämänsä huonommin kuin me. Me ansaitsemme olla tässä asemassa. Hän silti varoitti, että käyttäkää tämä elämä hyvin, ettette synny seuraavassa elämässä kadulle torakaksi. Todella mielenkiintoista!

Tällaisen keskustelun jälkeen osaa taas arvostaa suomalaisuutta ja omaa kotimaataan yhä enemmän.

Moni on kysynyt, että juhlitaanko täällä pääiäistä. 95 % thaimaalaisista on buddhalaisia, joten pääsiäistä ei täällä juuri vietetä. Meillä on normaalisti koulua torstai ja perjantai, tai oikeastaan olemme taas koulun järjestämillä retkillä. Torstaina tutustumme Spa-hoitolaan ja perjantaina suuntaamme Bangkokin China towniin. Pääsiäisen sijaan täällä odotetaan jo kovasti ensi kuussa juhlittavaa Songkrania. Mekin varasimme juuri hotellin Phuketista ekalle viikonlopulle Songkranin aikaan.

Palaillaan taas loppuviikosta ja toivottavasti silloin kuvien kanssa :) Mukavaa pääsiäistä sinne kaikille! Syökää paljon pääsiäismunia ja nauttikaa ihanista keleistä.

 

Terkuin, Nelli

 

 




Heippa! Täällä kijoittelee kolme vaasalaista restonomiopiskelijaa, jotka suuntaavat vaihto-oppilas reissulle Thaimaahan. Olemme vaihdossa Rangsit Universityssa, joka sijaitsee noin 50 km Bangkokista. Elämäämme kuuluu opiskelua, toivottavasti mahdollisimman paljon matkailua ja ihmettelyä uudessa maassa // Emmi "don´t, worry be happy", Nelli "where is the nearest beach?" ja Fanny "If you can dream it, you can do it"

RSS 2.0