Koh Samet

Heipparallaa!
 
Nyt vasta tulee juttua edellisviikonlopusta, sillä on ollut hieman kiireistä ja vaikeuksia kuvien suhteen. Torstaina tultiin aika myöhään kotiin Laosista ja päätettiin lähteä hyvin aikaisin perjantaiaamusta kohti Koh Sametia, joka on meitä lähin paratiisisaari. Meitä lähti matkaan 15 hengen porukka ja ensin mentiin autolla Pattayalle ja siitä speed boatilla itse Koh Sametille. Matkaan meni noin 3,5h ja se sujui ihan mukavasti.
 
Kun saavuimme saarelle, ensin oli etsittävä majoitus. Otimme ensimmäisen vastaantulleen majoituksen, joka oli jonkin sortin bungalow. Ei se nyt ihan parhaasta päästä ollut, mutta ihan kelpo siihen nähden, että hinta oli 6 euroa/hlö/yö. Jätimme vain kamat huoneisiin ja lähdimme heti rannalle, jossa löhöilimme koko päivän. Illasta vähän laittauduimme ja menimme porukalla syömään kivaan, tunnelmalliseen ravintolaan. Ruuan jälkeen porukka innostui hieman juhlimaan ja meillä oli todella hauska ilta. :)
 
Seuraavana päivänä heräsimme aikaisin ja siirryimme yllätys yllätys rannalle. Iltapäivästä päätimme tehdä jotain, sillä olimme vaan maanneet rannalla kuin lahnat. Lähdimme kiertämään saarta veneellä. Vene pysähtyi muutaman kerran. Ensin sai snorklata pienellä korallilla, jossa oli ihan hienoja kaloja. Sen jälkeen menimme rannalle, jossa katselimme auringonlaskun ja siitä menimme omalle rannallemme. Illasta menimme syömään Koh Sametin keskustaan ja menimme juomaan yhdet rannalle. Siitä menimmekin nukkumaan, sillä edellisilta painoi hieman.

Sunnuntaina aamusta menimme vielä ottamaan viimeiset rusketukset ja sitten olikin jo aika lähteä takaisin kohti Rangsitia. Meillä oli todella mukava ja hauska viikonloppu. Saimme rentoutua ja pitää hauskaa yhdessä. :)
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Meidän vahti. :)

 
- F & E
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Kommentarer

Kommentera inlägget här:

Namn:
Kom ihåg mig?

E-postadress: (publiceras ej)

URL/Bloggadress:

Kommentar:

Trackback
RSS 2.0